Kun sama lataus ei enää riitäkään

Oletko huomannut, että marraskuussa akku tuntuu tyhjenevän nopeammin kuin heinäkuussa? Koneen käynnistymisessä on viiveitä erityisesti aamuisin, tiedonhakutoiminnot saattavat jumittaa, eikä samanpituinen lataus enää riitäkään koko päivän tarpeeseen.

Laitteillakin saattaa olla virran käytön suhteen huonoja päiviä, mutta erityisesti vähenevä valon puute tuntuu vaikuttavan suoraan meihin koneiden käyttäjiin. Samalla tavoin kuin asunnon lämmitykseen tarvitaan enemmän energiaa talvella kuin kesällä, ei ihminenkään voi olettaa saman palautumisen riittävän jatkuvassa hämärässä, kuin valon tulviessa.

Lataus

Hämärin aika vuodesta on samalla huonoin aika vuodesta pihistää yöunista. Kun kumppani huomauttaa, ettei kuule seuraamastanne sarjasta mitään haukottelusi (tai kuorsauksen!) alta, on hyvä antaa periksi ja siirtää tv-maratonit toiseen iltaan. Mikäli väsymys vaivaa, mutta unentulon kanssa on ongelmia, voit löytää ensiapua esimerkiksi Työterveyslaitoksen vinkeistä.

Kun nukkumatti kutsuu, on hyvä aika siirtyä peiton alle. (ilman ruutuja)

Patterit

Moni tietää, että patterihankintoja kannattaa lähteä mieluummin ennakoivasti, kuin vasta silloin kun taskulamppu tai kaukosäädin on jo pimeänä. Samalla tavalla, etenkin hämärään aikaan kannattaa miettiä omaa, kasvanutta vitamiinien ja muiden terveellisten virtalähteiden tarvetta jo ennen seuraavaa aamupalaa, työ-tai opiskelupäivää, pitkää palaveria tai urheilusuoritusta. Nappaa kesällä pakastetut marjat jääkaappiin sulamaan jo illalla ja pakkaa kahvitaukoa varten jotain terveellistä, ennen kuin lounaskahvilan berliininmunkki pääsee iskemään silmää, juuri matalimman verensokerin hetkellä.

Dynamo

”Harmi kun tuli äsken lähdettyä lenkille!” Tätä lausetta ei kovinkaan usein kuule ja hyvästä syystä. Liikunta on tunnetusti yksi niistä harvinaisista energiankulutusmuodoista, jotka samalla antavat virtaa. Sovi harrastustreffit kaverin kanssa, joka ei helpolla niele ohareita huvituksen puutteen takia, vaan tsemppaa lähtemään säällä kuin säällä.

Aurinkoenergia

Jos ja kun valoa on tarjolla, käy nauttimassa siitä oma osasi hyvän hetken tullen: työmatkalla, lounastunnilla ja etenkin etätyöpäivien tauoilla. Jos tärkeä puhelinneuvottelu ei vaadi koneen äärellä oloa, ota luuri mukaan ja hoida keskustelut edes silloin tällöin raittiissa ilmassa.

Hyvän kollegan kanssa palaveri onnistuu mukavasti myös ulkosäässä

Kohtele laturia hyvin

Harva laitevalmistaja kehottaa käyttöohjeissa lataamaan laitetta off/on tapaan kymmenen minuutin erissä, tai saati sitten käyttämään laturia, jota ei ole tarkoitettu kyseiselle aparaatille. Riittämätön tai keinotekoinen virtalähde aiheuttaa latautumisen sijaan ylikuumenemista myös ihmisissä. Mikäli nipistää jatkuvasti hyvinvoinnista, kuten kompensoi lyhyet yöunet energiajuomilla tai yrittää antaa kropalle koko kuukauden kuntosaliharjoittelun parissa päivässä, menee homma nopeasti miinuksen puolelle. Säännölliset, pienetkin hyvät muutokset omaan arkeen toimivat parhaiten – ihan niin kuin kännykkääkin on hyvä ladata tasaiseen tahtiin, ennakoivasti pidempi pätkä kerrallaan.

Hyvinvointia ja virtaa marraskuuhun! (Ja lohduttava muistutus siitä, että päivä alkaa pitenemään jo ensi kuussa..)

Terveisin, Energia247

100 % uusiutuvaa energiaa tarjoava kotimainen sähköyhtiö