Paitasikin äänestäisi energiatehokkaan pyykinpesun puolesta

Kodinkoneiden energiamerkintöjä on päivitetty 1.3.2021 alkaen. EU:n energiamerkinnän tehtävänä on opastaa kuluttajia vertailemaan hankittavien laitteiden energiankulutusta ja samalla kannustaa valmistajia kehittämään entistä ympäristöystävällisempiä tuotteita.

Ensimmäiset merkinnät löytyivät kylmälaitteiden kyljistä 25 vuotta sitten. Motivan julkaisema artikkeli tietää kertoa, että tämän myötävaikutuksena esimerkiksi jääkaappien sähkönkulutus on pienentynyt 60 prosenttia. Mikäli mummolan väki pitää vielä kiinni alkuperäisen, vanhemman keittiön kalusteista, on pelkästään tässä hyvä peruste lähteä päivittämään kylmälaitteita.

Kuinka moni asiakas merkintöjä oikeasti seuraa?

Seurannan mukaan laitteiden energiatehokkuutta ei mitata ja raportoida turhaan tuttuihin sateenkaariasteikkoihin.

”Neljä viidestä eurooppalaisesta kodinkonehankintaa tekevästä sanoo ottavansa energiamerkinnän huomioon ostopäätöksessään. Energiamerkintä- ja ekosuunnitteluvaatimukset ovat tehokkaasti parantaneet kotitalouksien energiatehokkuutta. Niiden avulla on saavutettu lähes puolet EU:n energiatehokkuustavoitteesta 2020.” toteaa yli-insinööri Johanna Kirkinen Energiavirastosta Motivan artikkelissa.

Muutoksia on kuitenkin tulossa, eli kuluttajan kannattaa olla nyt tarkkana. Se mikä on aiemmin määritellyt koneen A+++-luokan laitteeksi, eli parhaaksi mahdolliseksi, on jatkossa B- tai jopa E-luokan laite uudessa skaalauksessa.  Asiantuntijat muistuttavat, että energia-asteikolla ns.  ”alennettujen” tuotteiden energiatehokkuus tai laatu ei ole huonontunut, vaan vertauskohde on muuttunut samalla kun merkintä on uudelleenskaalattu.

Energiatehokkuudesta hyötyä vaatteille, kuluttajalle ja ympäristölle

Kaikki kuluttajat hyötyvät energialuokitusta, myös he, jotka priorisoivat hankinnoissaan muita tekijöitä kuin ympäristövaikutuksia. Jatkossa energiamerkinnästä selviää nimittäin energialuokan lisäksi laitteen käyttöön liittyviä ominaisuuksia, kuten äänitaso, pesu- ja kuivaustulos.

Energiatehokkuus on ympäristön lisäksi kuluttajan lompakon ja vaatteiden ystävä. Lue hyödyt alla seuraavista pyykinpesuvinkeistä:

Kylmäpesuohjelmalle on oma kohderyhmänsä

Erityisesti runsaasti harrastavien ja urheilevien kotitalouksien ei kannata ohittaa kylmäpesuohjelmaa. Kylmäpesu on niin vaatetta kuin sähkölaskuakin säästävä vaihtoehto silloin, kun tekstiiliä pestään usein. Hikiset urheiluvaatteet on hyvä saada pesuun heti, sillä pinttyneet hiki-ja rasvakerrostumat heikentävät vaatteen tehoa poistaa iholta kosteutta. Päivittäinen lämpimällä vedellä pesu voi vahingoittaa tekstiilien teknisiä ominaisuuksia.

Onko ylitäytetty koneellinen kaikista energiaystävällisin?

Vaikka yleisesti ajatellaan, että on energiatehokasta pestä täysiä koneellisia, on tässäkin hyvä olla tarkkana. Kun rumpu on liian täynnä, pyykki ei mahdu liikkumaan ja tavoiteltu pesutulos jää täyttymättä. Kerralla puhtaaksi pesty on luonnollisesti energiatehokkaampaa kuin se, että joutuu käynnistämään koneen uudelleen. Hyvä nyrkkisääntö on, että mikäli kädellä voi koskettaa pesurummun yläosaa ilman, että käsi koskettaa alla olevaa pyykkikasaa, on kone tarpeeksi väljästi täytetty.

Nopea ja tehokas linkous ei venytä vaatteita eikä sähkölaskua

Tiedätkö pyykinpesukoneesi linkoustehon? Tuloksella on suuri merkitys koneellisen pyykinkuivauksen energiankulutukseen. Pyykinkuivaaja onkin yksi tunnetuista kodin energiasyöpöistä. Varmista siis, että pyykinpesukoneesi linkousohjelma on säästötalkoissa mukana.

Linkouskierrosten noustessa 1000 kierroksesta 1600 kierrokseen minuutissa pyykinkuivaukseen kuluu 25 % vähemmän sähköä. Tehokas linkous säästää myös vaatteita, kun vaate ei veny linkousohjelmassa tuntikaupalla.

Vilkaise pesulappua ja noudata ohjeita: lompakon, ympäristön ja vaatteidesi iloksi

Kun suurin osa pyykinpesun energiakulutuksesta muodostuu pesuveden lämmityksestä, on liian lämpimällä vedellä jatkuvasti pesty pyykki sama kuin maksaisi pyykinpesusta aina pientä ekstraa. Seuraa ohjeita ja malta jättää lämpötila matalaksi pyykin likaisuuden sen salliessa. Hoito-ohjeiden seuraaminen pidentää myös vaatteen käyttöikää, mikä puolestaan on jo osa kestävää kuluttamista.

Lähteet:

EU

Motiva