Keskeisimmät energiansäästövinkit, kuten kierrätys ja energiatehokkaiden tuotteiden sekä palveluiden valinta ovat monelle tuttuja. Jokaiseen vuodenaikaan liittyy kuitenkin myös meneillä olevaan sesonkiin liittyviä tapoja säästää luontoa sekä energiaa – yleensä vieläpä mukavalla tavalla.
Kevät vie huomion erityisesti lämpenevään keliin, ajankohtaiseen juhlasesonkiin ja luontoäidin tarjoamien herkkujen poimimiseen.
Aineettomat lahjat kevään sankareille
Toukokuussa muistetaan perinteisesti monia koulunsa päättäviä. Osallistumalla haluamallasi summalla tai lahjakortilla sankarin toivomaan kohteeseen, tulee lahja varmasti käyttöön eikä turha tavara jää täyttämään keittiönkaappeja tai häkkivaraston perukoita. Luontoäiti kiittää ennen kaikkea aineettomista lahjoista, kuten lahjakortista kulttuurikohteeseen tai muuhun saajalle mieleiseen palveluun.
Kuivaa pyykki ulkona
Tiesitkö, että pyykinkuivaaja on yksi kodin ahneimmista energiasyöpöistä? Mikäli siitepölykausi ei ole alueellasi pahimmillaan, anna kevättuulen ja auringon kuivatella pyykit raikkaan kuiviksi.
Pese ikkunat
Ikkunanpesu on monelle keväinen perinne. Urakka kannattaa, sillä lika voi vielä auringon valon tehosta jopa 40 prosenttia.
Käytä kylmä kevätpäivä jääkaapin sulatukseen
Takatalvi? Käytä keli hyödyksi viemällä elintarvikkeet suojattuina parvekkeelle, kuistille tai terassille ja pese jääkaappi huolella ennen kesäherkkujen säilytystä. Mikäli pakastimeen on kertynyt huurretta, on sulatus energiateko, sillä ilman kertymiä kylmälaite toimii parhaiten. Siivouksen ohella kannattaa tarkistaa elintarvikkeiden säilytyslämpötila. Jokainen aste lisää sähkönkulutusta noin 5 %.
Pyörä käyttöön
Mikäli työmatka on useita kymmeniä kilometrejä tai kauppareissulla kerääntyy takakontillinen ostoksia, on ymmärrettävää, ettei autoa tee mieli vaihtaa pyörään. Joskus on kuitenkin hyvä kurkata kalenteria ja suunnitella minkälaisia menoja olisi mahdollista ajan ja käytännön puolesta hoitaa ilman autoa. Kokeile tehdä uimahalli-tai kirjastoreissu ilman parkkipaikan etsimisen vaivaa, tai saata lapsi harrastukseen pyörällä. Kesä tuntuu alkavan aiemmin, kun toukokuun edetessä saa ihastella aukeavia hiirenkorvia ja haistella ensimmäisiä syreeninkukkia.
Perusta komposti
Mikäli sinulla on oma pihamaa, etkä vielä ole hankkinut kompostia, kannattaa tänä keväänä antaa ajatukselle mahdollisuus. Kompostin käyttö on ympäristöystävällinen tapa kierrättää talouden biojätteet ja saada vaihdossa puutarhalle hyödyllistä maanparannusainetta. Kevät on perustamisajankohtana ihanteellinen, jotta maatuminen pääsee käyntiin kesäaikana ja kompostiin syntyy lämpöä ennen syksyn tuloa.
Mikäli keräät kompostiin vain puutarhajätettä, voit jättää kompostin avoimeksi. Mikäli haluat kompostoida myös talouden biojätteet, suositellaan valinnaksi umpinaista kompostoria.
Mukavaa toukokuuta ja aurinkoisia kevätpäiviä toivottaa,
Vain 100 %:sti uusiutuvaa energiaa.